Hoopers

Hoopers-agilitya rennosti

Hoopers - agility on huiman hauska harrastuslaji! Hoopers-agility on laji jossa koira etenee ohjatusti radalla kaariporteista läpi ja tynnyreitä kiertäen. Kisaratoihin kuuluu myös lyhyitä putkia. Suomessa hoopers ei vielä ole virallinen kisalaji vaikka maailmalla se on ollut sitä jo pitkään. Parasta hoopersissa on sen turvallisuus ja sopivuus kaikenlaisille koirille, korkeita esteitä eikä hyppyjä ole ollenkaan. Kuonokkaan Hoopersia rennosti - kursseilla vauhti pysyy maltillisena ja painopiste koiran ohjaamisessa joten tunnnit sopivat kaikenrotuisille ja ikäisille koirille; myös pennuille ja senioreille. 


Hoopersia rennosti-kurssilla tutustutaan tähän mukavaan lajiin ihan alkeista lähtien. Hoopers parantaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä, tarjoaa koiralle mielekästä aktivoivaa tekemistä sekä pitkällä tähtäimellä lisää myös koiran hallittavuutta irtiolotilanteissa. Kurssilla tehdään hoopersratoja kunkin koiran ja koirakon kykyjen mukaan aktivointimielessä ilman kisatavoitteita. Ainoa lähtövaatimus kurssille on että koira sietää muita koiria samassa tilassa ja kykenee ryhmätilanteessa keskittymään hetkeksi myös omaan ohjaajaan, sillä kurssilla ollaan sisätiloissa. Radalla ollaan kuitenkin yksitellen. Mikäli epäröit sen suhteen sopiiko ryhmätilanne teille, voit myös varata aktivointikurssin yksityistunteina, kysy lisää: terhi@kuonokas.com.

Hoopersia rennosti - ryhmä, 3 - 4 kurssikertaa: sopii lajin kokeiluun myös pennuille.

Hoopersia rennosti - irtotunnit: sekä jatkaville että lajiin tutustuville.

Ilmoittautumis- ja peruutusehdot kursseille ja tunneille.

Tulevat  Hoopersia rennosti - kurssit ja tunnit: 

Hoopersia rennosti - ryhmä kokoontuu sunnuntai-iltapäivisin, paikkatiedustelut: terhi@kuonokas.com

Hämeenlinna, Hoopersia rennosti - sunnuntairyhmä starttaa syyskuun alussa sunnuntaisin! Lisätiedot: terhi@kuonokas.com