Huonosti hihnassa ja onnettomasti ohitse?

12.01.2019

Yksi yleisimpiä harmaiden hiusten aiheuttajia koiran omistajille on lemmikin käytös hihnassa julkisilla paikoilla ja tilanteissa joissa on läsnä joko koiraa kiinnostavia lajitovereita, ihmisiä tai muiden elänlajien edustajia. Lisäksi listaan kuuluu polkupyörät, autot, lastenvaunut ja muut ihmisen keksimät ja kuljettamat vempeleet. Tässä blogikirjoituksessa käydään läpi aihetta hyvin lyhyesti ja yleisluontoisesti.

Miten tähän tilanteeseen sitten päädyttiin? Syynä koiran käytökselle voi olla montakin erilaista kiputiloista tai luottamuksen puutteesta yksinkertaiseen väärinymmärrykseen. Paras keino puuttua hihnaongelmiin on ennaltaehkäisy jo ennenkuin ongelmia esiintyy. Se, miten koiran ensi tutustuminen hihnassa kulkemiseen pentuna toteutetaan, vaikuttaa osaltaan siihen tuleeko asian kanssa myöhemmin vaikeuksia vai ei. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista aloittaa alusta pennun kanssa, esimerkiksi rescuet ja kodinvaihtajat saattavat olla jo hyvinkin aikuisia koiria ja niillä voi olla taustalla jo pitkä historia tietynlaisesta käytöksestä hihnassa. Lisäksi aina voi käydä onnettomuuksia: kaikki sujuu hyvin kunnes koira pelästyy hihnassa jotakin tai joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Mitä tehdä jos yhteistyö koiran kanssa hihnalenkillä ei suju? Ihan ensimmäiseksi kannattaa miettiä millaisissa tilanteissa koiralla on vaikeuksia. Onko hankalat tilanteet ohitustilanteita vai onko koko hihnalenkki yhtä tempomista? Seuraavaksi yritetään katkaista ei-toivotun käytösmallin toistaminen ja sitä kautta vahvistuminen olemalla viemättä koiraa liian vaikeisiin paikkohin. Jos koira riehaantuu jo toisen koiran horisontissa nähdessään, sitä ei kannata viedä tilanteeseen jossa se joutuu nenäkkäin lajitoverien kanssa. Voit kääntyä myös takaisin tulosuuntaasi jos ennakoit kohtaamista jossa koirasi ei pärjää. Mikäli koira jo reagoi (ryntäilee, haukkuu, yms.) vie se pois tilanteesta. Sitten on vuorossa tärkein vaihe, eli suunnitelmallinen harjoittelu niin, että koira oppii toimimaan sille haastavissa tilanteissa paremmin.

Entäs se hihnan toinen pää? On totta että syy koiran käytökselle löytyy ainakin osin ihmisestä. Olisi olennaista ottaa huomioon myös oma käytös ja sen vaikutus koiraan. Muista että te olette hihnalenkillä yhdessä koirasi kanssa ja se huomaa kyllä jos jännityt ja hermostut jo valmiiksi joissain tilanteissa. Suunnitelmallisella harjoittelulla myös oma rauhallisuutesi lisääntyy haastavissa tilanteissa ja tämä vaikuttaa koirankin mielentilaan. Jokainen koira on yksilö ja hihnakäytösongelmat ovat aivan yhtä yksilöllisiä. Mitään patenttiratkaisuja ei valitettavasti ole olemassa, mutta yksilöominaisuudet huomioimalla, käyttäytymisen syyt selvittämällä ja järkevästi harjoittelemalla ongelmista on mahdollista päästä eroon.

Tarkistettavia asioita:

Onhan varusteet kunnossa? On olemassa koiralle turvallisia ulkoiluvarusteita jotka eivät aiheuta vammoja tai muuten ahdista koiraa. Isoille koirille on saatavilla hallintaa parantavia valjaita jotka eivät vahingoita koiraa tai tunnu epämukavilta.

Mieti mitä palkkaat: onko mahdollista että vahvistat palkan avulla jotakin ei-toivottua, esim. hihnassa jojottaminen tai vastaantulijan tuijottaminen ja vaaniminen?

Tiedätkö miten koira tulkitsee elekielesi? Olennainen osa yhteistyötä koirasi kanssa on opetella myös sen tapoja kommunikoida ympäristön kanssa. Usein jo pienellä opiskelulla alkaa huomata miten koira kertoo mielentilastaan varsin hienovaraisilla signaaleilla ja miten voit sen omaa elekieltä käyttäen kertoa sille aikomuksistasi.

Osaatko itse käyttäytyä hihnassa? Koiralle on turha kostaa hihnasta nykimällä sitä ettei se osaa kulkea vetämättä ja rauhallisesti. Kannattaa muistaa että yksikään koiraeläin ei synny hihnassa. Koira osaa vain sen verran mitä sille on opetettu. Koira oppii kuitenkin myös uusia taitoja, kuten ihminenkin ja päätöksen tekeminen asioden muuttamisesta on jo ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.