Koiran karvojen ajeleminen kesäksi

27.04.2019

Koirille on jalostettu vuosien saatossa erilaisia turkkeja. Joillakin roduilla on pitkä ohut silkkinen laskeutuva karva, toisilla karkea ja nyppimisen vaativa turkki, sitten on rotuja joilla ei käytännössä karvaa irtoa ollenkaan ja turkissa on vain yksittäinen kerros. Jokainen koira on yksilö ja turkkilaadut vaihtelevat rotujen sisälläkin.

Keväisin säiden lämmetessä keskustelua aiheuttaa kaksikerroksinen turkki ja sen ajaminen kesäksi lyhyeksi. Siinä on pidempi ja kovempi pintakarva päällä sekä tiheämpi lyhyempi pohjavilla alla. Tällaisella turkilla varustetut koirarodut ovat aikojen saatossa sopeutuneet olemaan ulkona melko karuissa oloissa, esimerkkinä arktisten alueiden vetokoirat ja vuoristoseutujen laumanvartijakoirat. Monella muullakin nykyisin seurakoirana toimivilla työkoirarodulla on edelleen monikerroksinen turkki ja näihin koiriin keskitymme tässä kirjoituksessa.

Turkilla on oma tehtävänsä

Turkki suojaa eläimen ihoa ja toimii eristeenä. Eristeellä tarkoitetaan ainetta joka siirtää lämpöä hitaasti, esimerkiksi ilma on hyvä lämmöneriste. Nopeasti lämpöä siirtäviä aineita kutsutaan johteiksi. Luonnossa lämpö siirtyy aina viileämmästä lämpimämpään pyrkien tasapainottamaan lämpötilaerot. Käytännössä tämä tarkoittaa luonnoneläinten kannalta sitä että kylmällä ilmalla turkki estää lämpöä poistumasta liian nopeasti pois eläimen sisäpuolelta ja kuumalla ilmalla se estää ulkopuolista lämpöä kuumentamasta eläintä liian äkkiä. Turkki suojaa myös eläimen ihoa auringon UV-säteilyltä ja sen aiheuttamilta vaurioilta, eli ihon palamiselta.
Hyvä esimerkki siitä miten kaksikerroksinen turkki toimii, on arktisten alueiden eläimet. Ne ovat erikoistuneet elämään alueilla, joilla kesällä saattaa olla saman verran lämpöasteita kuin talvella pakkasta. Näin rajuissa lämpötilanvaihteluissa turkin on syytä tehdä tehtävänsä. Esimerkiksi poron talviturkin päällimmäisen turkkikerroksen karva on ontto, siinä on ilmalokero joka toimii lisäeristeenä tiheälle ihoa vasten olevalle pohjavillakerrokselle. Joillain pohjoisilla koiraroduilla, esimerkiksi porokoirilla, on myös onttoja karvoja päälliturkissa.

Keväällä talvikarva alkaa irrota ja tilalle kasvaa ohuempi ja kevyempi kesäturkki. Kesäturkki on huomattavasti ilmavampi kuin talviturkki ja sen väliin jäävät ilmakerrokset eristävät ulkopuolelta tulevaa lämpöä sekä suojaavat ihoa auringolta.

Koiran jäähdytysjärjestelmä

Koiran keho poistaa liikaa lämpöä eri lailla kuin ihmisen. Siinä missä me ihmiset hikoilemme yltympäriinsä, koiralla on muutama yksittäinen hikirauhanen tassuissa. Koira jäähdyttää itseään kahdella tavalla: läähättämällä, jolloin hengityksen mukana poistuva kosteus vie liikaa lämpöä mennessään sekä vasodilataation avulla. Vasodilataatio tarkoittaa sitä että koiran verisuonet laajenevat ihon pinnassa korvien ja kasvojen alueella, jolloin niihin virtaa enemmän verta, joka taas kuljettaa lämpöä poispäin koirasta viileämpään ulkoilmaan. Tämän vuoksi koirat saavat herkästi lämpöhalvauksen; jäähdytysjärjestelmä toimii sitä huonommin mitä korkeampi ulkoilman lämpötila on.

Ajellako vaiko eikö ajella?

Koirilla, joilla on ontto karva, sen katkaiseminen poistaa tämän eristävän ominaisuuden turkista. Lisäksi päällikarvan lyhentäminen estää sitä varastoimasta auringon säteilylämpöä eristävää ilmaa ihon ja päälliturkin väliin sekä altistaa ihon suoraan auringon UV-säteille. Jos koiralla on hyväkuntoinen päällikarva, olisi ensin syytä poistaa kaikki irtoava pohjavilla ja sen jälkeen katsoa tilanne, onko turkkia tarpeen lyhentää. Pohjavillan irtoamista voi edesauttaa pesemällä koiran kunnolla. Pesun ja kuivauksen yhteydessä pohjavilla yleensä irtoaa helposti. Tarvittaessa turkkia kannattaa ensin lyhentää alueilta joissa se on muutenkin usein lyhyttä ja auringolta suojassa, esimerkiksi kainaloista ja alavatsan alueelta. Jos koiralla on kaksikerroksinen turkki, on syytä varautua pohjavillan harjaamiseen vähintään keväisin ja koiran irtokarvojen poistamiseen säännöllisesti. Turkinhoito kuuluu koiran perushoitoon ja kunnolliset turkinhoitovälineet perusvarusteisiin.

Mikäli koiran turkki on kauttaaltaan pehmentynyt esimerkiksi jonkin sairauden vuoksi tai huopaantunut ihoa myöden, voi ajeleminen olla kuitenkin paras vaihtoehto. Jos tähän päädytään, on varauduttava suojaamaan koiran iho palamiselta. Lisäksi ajelu saattaa muuttaa koiran turkin laatua entisestään pehmeämmäksi.

Toivottavasti sait tästä apua päätöksentekoon oman koirasi suhteen. Pidetään koirat kesällä viileinä ja auringolta suojassa, oli turkki sitten millainen hyvänsä.